Time is only an illusion

Viikonlopun aikana tapahtu niin paljon kaikkee, ettei sen minkään järjen mukaan pitäis mahtua 72 tuntiin. Mun aikaparadoksi on kokenu kyllä aika kovia, mutta silti musta tuntuu että viime viikonloppuna tapahtu ihan käsittämätön määrä asioita. Olkoon miten oli mulla oli jokatapauksessa kokoajan tosi hauskaa.

Mulla tai siis meillä on vihdoin oma asunto. En oikeen vieläkään oo sisäistäny tätä "aikuisena olemista". Mulla on oma auto, jolla ajan mun omasta työpaikasta mun omalle parkkipaikalle. Kun tuun sisälle, meillä on mun kämppiksen kanssa oikeesti oma koti, jossa on ympäriinsä post-it lappuja muistuttamassa eri jutuista. Meillä on oma vaatehuone ja ittetehtyä makaroonilaatikkoo luomuketsupin kanssa. Oon odottanu tätä niin kauan.

Nyt kun ollaan kaikki kerta niin aikuisia ja meitä ei voi enää määräillä, voidaan ihan rauhassa alkaa värittään kahelta yöllä. Elämässä on sellasia once in a lifetime kokemuksia ja toi värityskerhon kokoontuminen oli mulle just sellanen. Nää on niitä hetkiä kun naurat vedet silmissä ihan turhille jutuille. Kun oon vanha haluun muistaa kuinka sillon 18-vuotiaana omaan kotiin muuttaneena meiän mielestä hauskin juttu mitä perjantai-iltana voi tehä, oli värittää värityskuvia ja piirtää. 

Meiän talon katolla olevilta terasseilta on ihan pikkasen hienot näkymät. Keittiönpöydän äärestäkin näkee Näsinneulan ja Halfpipen. Muutenkin tää asunto oli ihan unelmien täyttymys. Se että meillä on iso lasitettu parveke  ja 54 neliöö Tampereen keskustassa, riittää mulle enemmän kun hyvin.

Kirjotuksiin ja Roosan synttäreihin on 28 päivää ja tänä aamuna heräsin auringonpaisteen sijasta sateeseen. Pitkästä aikaa laitoin takin päälle ja mulla on kalenteri ihan täynnä. En vois olla enää yhtään enemmän innoissani arjen alkamisesta. Vaikka kesä olikin just niin sanoinkuvailettoman mahtava, oon ihan varma että loppuvuodesta tulee kaikkien abijuttujen kanssa vielä parempi.